Muuttolintujen mukana luontoon

Muuttolintujen mukana luontoon on Outokaira Tuottamhan ry:n projekti luontomatkailun kehittämisen pohjaksi Outokairan aluella

Opintomatkalla Unkarissa

Jätä kommentti

Muuttolintujen mukana luontoon -hankkeessa tehtiin opintomatka Unkariin 9.-13.10.2014. Matka suuntautui Cserhátaljan leader-alueelle. Matkalle osallistui yhteensä 17 toimijaa Outokairan alueelta. Mukana oli yrittäjiä, alueen kylien ja järjestöjen edustajia sekä luonto- ja lintuharrastuksesta kiinnostuneita toimijoita.

Ryhmämme matkusti Cserhátaljan alueelle Rovaniemeltä Helsingin kautta Budapestiin. Budapestin kentällä meitä oli vastassa aurinkoisen ja lämpimän sään kera LAG Cserhátaljan johtaja Pál Hajas. Kentältä matka jatkui bussilla kohti Kozardin kylää, jossa paikallisen leader-ryhmän toimisto sijaitsee. Päivän ohjelmaan kuului vierailu läheisessä  Paszton kaupungissa ja tutustumista Kozardiin sekä alueen leader-toimintaan.

Kozardin kylässä on aktiivisesti pyritty kehittämään kylää ja sen elinkeinoja. Yksi kylän kehittämisen väline on Kozard säätiö, joka esimerkiksi on kunnostanut kylässä olleen vanhan suutarin talon ja ottanut sen majoitus- ja museokäyttöön. Kylässä on toteutettu monia hankkeita, joilla on kunnostettu ja rakennettu monia kylän yhteisiä kohteita. Tällaisia hankkeita on ollut mm kirkontornin kunnostus, kylätalon korjaus, tietokoneiden hankinta kylätalolle sekä kyläaukion rakentaminen.

 

Körös-Maros kansallispuisto ja Tiszan vesistö

Toisen matkapäivän ohjelmassa oli aikainen herätys ja vierailu Körös-Maros –kansallispuistoon sekä veneretki Tisza-joen ja –järven lintualueille. Kansallispuistossa meidät otti vastaan Ezer Ádám, puiston ekomatkailupäällikkö ja esitteli Unkarin kansallispuistoja, Körös-Maros kansallispuiston toimintaa sekä sen eläimiä ja kasveja. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1997 ja on kooltaan noin 800 000 hehtaaria. Alueelta löytyy useita arvokkaita ja harvinaisia kasvi-ja eläinlajeja. Kansallispuistoa leimaa sen maantieteellinen sijainti Karpaattien altaassa. Sijaintinsa vuoksi sieltä löytyy sekä itäisen että läntisen kasvi- ja eläinkunnan lajeja. Alueella on useita sellaisia itäisiä lajeja, joita ei löydy enää siirryttäessä länteen.

Esittelyn jälkeen oppaamme johdatti meidät ulos katsomaan alueelta löytyviä lintuja. Kansallispuiston vierailukeskuksen läheisyyteen oli rakennettu aitaus linnuille, jotka jostain syystä eivät selviydy luonnossa. Aitauksessa oli sillä hetkellä kaksi isotrappia, alueen erikoisuuksia. Aikuinen isotrappi voi painaa jopa 18 kiloa. Siirryimme autolla hieman kauemmas kansallispuiston palvelukeskuksesta ja myös sieltä löytyi isotrappeja, joita saimme katsella kaukoputken välityksellä.

Linturetken jälkeen matka jatkui kohti Tiszan vesistöä. Siellä meitä vastassa oli paikallisen Leader-ryhmän johtaja Janos Balázs. Siirryimme kolmeen tasapohjaiseen veneeseen ja matka jatkui Tisza-jokea pitkin Tisza-järvelle. Oppaamme kertoi, että lintujen muutossa on menossa välivaihe. Suurimmat muuttoaallot ovat jo ohi ja vielä odotellaan myöhäisimpiä muuttajia. Retken aikana näimme vesistössä viihtyviä lintuja, kuten sorsia, hanhia ja merikotkan. Retki suuntautui Tisza jokea pitkin Tisza järvelle ja siellä sijaitsevalle lintutornille. Tisza järven alue on osittain rauhoitettu liikkumiselta lintujen pesinnän herkimpinä aikoina. Tätä osoittivat alueella olevat kielto- ja opastekyltit. Paluumatkalle käännyttäessä taivaalla näkyi suuria muuttolintuparvia matkalla etelään. Yksi venekunta oli bongannut myös kuningaskalastajan.

 

Kozard, Egerin alue ja Kisbágyos Africa Hunting -museo

Kolmannen matkapäivän aamuna vierailimme Kozard –säätiön omistamassa talossa, joka oli kunnostettu ja sisustettu perinteisellä tavalla tutustumista ja majoittumista varten. Talo oli vanha suutarin talo ja korjaukset oli toteutettu projektin avulla. Piha-alue oli annettu ravintolan käyttöön ja siellä kasvatettiin ravintolan käyttämiä yrttejä. Vanhasta suutarin talosta kävelyretki jatkui Kozardin kirkkoon ja sen katolla olevalle näköalatasanteelle. Kirkko toimi kylässä monitoimitilana. Sitä oli mahdollista hyödyntää esimerkiksi suurempien kokousten pitopaikkana. Kirkon jälkeen vierailimme vielä ”Makujen talossa” eli pienessä myymälässä, josta oli mahdollista ostaa paikallisia tuotteita mm hilloja, salamia, juustoa, villasian silavaa sekä käsitöitä.

Kozardista siirryimme linja-autolla kohti Egerin aluetta ja siellä olevia viini- ja sienitiloja, joilla pääsimme tutustumaan sienten ja viinien tuotantoon.  Sieltä matka jatkui kohti Kisbágyos Africa Hunting –näyttelyä Afrikka Museossa. Museo on yksityisessä omistuksessa. Nykyisen omistajan isä on sen perustaja. Museossa on esillä laaja metsästysaiheinen näyttely, joka pohjautuu perustajan ja hänen poikansa metsästysharrastukseen. Museolla on haluttu tuoda esiin metsästyksen linkittymistä luontoon ja kertoa vierailijoille metsästyksen luontosuhteesta. Museossa oli paljon täytettyjä eläimiä, trofeita ja muuta metsästykseen liittyvää materiaalia. Aineistoa oli kertynyt paljon Afrikasta mutta myös Unkarista ja muista Euroopan maista. Päivän päätteeksi matka jatkui vielä Salgotarjaniin, Nogradin alueen pääkaupunkiin. Siellä vierailimme tanssitalossa, jossa oli menossa perinteisten unkarilaisten tanssien opetusta.

 

Karpaattien metsästysmuseo

Neljännen matkapäivän aamuna lähdimme aamiaisen jälkeen ajamaan kohti Hatvania ja siellä olevaa Karpaattien metsästysmuseota. Museo sijaitsee Hatvanin keskustassa, Grassalkovichin kartanossa. Kartano on kunnostettu ja museo avattu vuonna 2014 ja se esittelee Unkarin metsästys- ja kalastushistoriaa. Museossa esiteltiin Unkarissa metsästettyjä lajeja, metsästyksen ja metsästyspukeutumisen historiaa, kalastuksen ja perhokalastuksen historiaa, trofeita sekä unkarilaista metsästyskirjallisuutta. Yksi museossa erityisesti esitelty henkilö on metsästyskirjailija Zsigmond Széchenyi. Hänen metsästysmatkoistaan löytyi museosta paljon materiaalia. Museon opas kertoi, että Széchenyin leski on tällä hetkellä 92 vuotta vanha ja vierailee museossa silloin tällöin tuomassa lisää materiaalia.

Metsästysmuseovierailun jälkeen kiittelimme isäntäämme Pál Hajasia ja toivotimme tervetulleeksi Suomeen ja Lappiin vastavierailulle. Ryhmämme matka jatkui kohti Budapestia ja sieltä seuraavana aamuna Helsingin kautta Rovaniemelle.

 

Luonto- ja lintumatkailua Unkarissa

Unkarin matkan tiivis ohjelma avasi näkymiä unkarilaiseen luonto- ja lintumatkailuun. Vierailimme luonto- ja lintumatkailukohteissa sekä metsästysmuseoissa ja pääsimme kuulemaan sieni- ja viinituotannosta sekä näiden ympärille rakentuneesta matkailusta. Kozardin kylällä matkailu on ollut yksi merkittävä painopiste. Alueen luonto- ja lintumatkailu pohjautuu paikalliseen luontoon, eläimineen ja ilmiöineen. Kylän monet, alueen vuoden kiertoon liittyvät festivaalit, kokoavat kylien asukkaat yhteen ja tuovat paikalle matkailijoita. Kylässä tai sen lähialueilla valmistettuja tuotteita myydään vierailijoille sekä käytetään ravintolan raaka-aineena. Kylässä on perustettu säätiö kehittämisen välineeksi ja se on ollut toteuttamassa useita matkailun kehittämishankkeita, esimerkiksi suutarin talon kunnostus majoitus- ja museokäyttöön.

Matkailun lähtökohtina on paikallinen luonto ja kulttuuri sekä arkipäivän elämä. Esimerkiksi veneretki toteutettiin tasapohjaisilla veneillä, jotka muuten ovat mm kalastuskäytössä. Kansallispuistot muistuttavat vastaavia alueita Pohjois-Euroopassa luontokeskuksineen, polkuineen ja palveluineen. Keskuksista saa tietoa alueen luonnosta sekä alueella voi retkeillä merkityillä reiteillä. Unkari on tunnettu alue myös metsästysmatkailusta. Tähän liittyvää tietoa saimme runsaasti kahdesta erilaisesta metsästysmuesosta.

Paljon keskustelua herätti hankerahoituksen hyödyntäminen eri kohteiden rakentamisessa tai kehittämisessä, esimerkiksi Kozardin kylässä. Matkailun osalta paikallisuuden ja ympäröivän luonnon hyödyntäminen koettiin toimivaksi. Lintujen tarkkailu tai veneretki sopisi hyvin myös Outokairan kylien matkailutuotteiksi. Tapahtumia, paikallisia luonto- ja kulttuurikohteita tarinoineen voisi hyödyntää matkailullisessa mielessä hyvin monipuolisesti.

Matkan jälkeen kaikille matkalle osallistuneille lähetettiin palautelomake, jossa avoimilla kysymyksillä tiedusteltiin että mitä hyötyä matkasta oli ja mitä jatkossa matkailun kehittämiseksi pitäisi tehdä. Alla yhteenveto vastauksista.

 

Mitä hyötyä matkasta oli sinulle itsellesi ja/tai yrityksesi/edustamasi organisaation toiminnalle?

  • Matkalta saatiin ideoita erilaisista tuotteista, käyntikohteista ja majoituksesta sekä ohjelman rakentamisesta. Hienoja puitteita ei aina tarvita.

”Pieniä, hyviä ideoita kumpusi majoituspaikoista ja käyntikohteista.”

”Sain monta hyvää ideaa. Rameita puitteita ei aina tarvita. Majoitus voi olla tällaista kodinomaista.”

”Idean ei tarvitse olla aina kovin ihmeellinen.”

  • Matka vahvisti ja avarsi näkemystä luontomatkailun mahdollisuuksista.

”Saimme uskoa lintumatkailun/luontomatkailun mahdollisuuksiin.”

”Matka avarsi näkemyksiä siihen, että meillä on paljon mahdollisuuksia käyttää omaa luontoa yrityksemme kehittämiseen.”

  • Alueen toisten toimijoiden ja yrittäjien tapaaminen ja heihin tutustuminen koettiin tärkeäksi asiaksi. Matka tarjosi aikaa ja tilaa keskustelulle toisten toimijoiden kanssa kontaktien ja ideoiden lisäksi.

”Eri toimijoiden verkostoitumista. Yhteistyön käynnistämistä.”

 

Mitä pitäisi mielestäsi tehdä jatkossa Outokairan luontomatkailun kehittämiseksi?

  • Puitteet luontomatkailun toteuttamiseen ovat kunnossa mutta tuotteistamiseen ja hinnoitteluun tarvitaan koulutusta.

”Koulutusta itse luontomatkailun tuotteistamiseen/hinnoitteluun.”

”Puitteet luontomatkailun toteuttamiselle luonnossa.”

  • Alueen toimijat tulisi saada yhteistoimintaan. Tarvitaan kehittämissuunnitelma ja tavoitteet sekä tiedottamista ja markkinointia.

”Saada Outokairan avulla asiasta innostuneet yritykset strategisesti yhteistoimintaan ja luomaan luontomatkailutuotteita. Yhteinen suunnitelma, jota viedään sinnikkäästi eteenpäin.”

”Vuosikalenteri eri tapahtumista.”

”Tiedottamista alueen upeasta luonnosta ja sen toimijoista ja tuottajista.”

”Paneutumista kehittämiseen.”

”Metsästykseen ja kalastusmatkailuun liittyvää markkinointia.”

”Verkoston säännölliset tapaamiset ja matkat. Irti omasta arjesta.”

”Rohkaisua ja tukea yrittäjille. Ideariihet.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s